perjantai 2. toukokuuta 2014

Viikko 2

Tällä viikolla meillä oli töitä vain ma-ke ja sitten alkokin vapaat juhlapyhien vuoksi. Töissäkin alkaa luistamaan jo hieman paremmin kun on keittiö tullut jokseenkin tutuksi, vaikkakin vielä on vaikea tehdä oma-aloitteisesti asioita koska päivän työlistasta ei saa selvää koska se on venäjäksi. Pääsemme kuitenkin tekemään kaikkia esivalmisteita ja muutaman annoksen kasaaminenkin meille on jo opetettu. Työtahti on melko verkkainen suomeen verrattuna osittain johtuen myös siitä, ettei kokeilla ole läheskään niin paljon hommia tehtävänä.

Työkaverimme Nikolai lupautui lähtemään näyttämään meille paikkoja joku päivä kun hän on vapaalla. Hän on myös ainoa joka puhuu suht sujuvasti englantia ja ymmärtää. Kävimme myös Andreen opastamana katsomassa Pietarin keskustan kirkkoja, museoita ja muita kohteita. Andree on Jonin tuttuja suomesta. Joni oli myös yhden yön Andreen kanssa kiertoajelulla joka oli kestänyt 6 tuntia. Välillä he menivät laivalla Nevaa pitkin ja välillä bussilla. Me taas olimme Tinon kanssa asuntolalla ja nukuimme univelkoja pois.

Vapaapäivän kunniaksi lähdimme taas kerran Mireliin syömään joka onkin vakioitunut kantapaikaksemme äärimmäisen hyvän ja näyttävän ruuan vuoksi sekä hyvän palvelun. Myös hinnat on kohdillaan sillä voi syödä pari täyttävää annosta ja juoda viel useita huurteisia ja hinnaksi muodostuu poikkeuksetta alle 20e. Meidän porukka tunnetaan jo siinä paikassa olemme olleet juttusilla omistajienkin kanssa jotka ovat kotoisin azerbaijenista. Omistaja osasi jopa suomeakin ''kakka pissa''...

Olimme koko illan taasen asuntolalla ja naukkailimme vielä siinä muutamat lähdevedet ja kävimme hieman kiertelemässä uusien tuttavuuksien toivossa. Tänään perjantaina ei suunnitelmista ole tarkkaa tietoa, mutta luultavasti ihan asuntolalla olemme kun ulkona on noin +5 ja sataa räntää jotenka ei kaupungille huvita lähteä. Ehkäpä huomenissa sitten suuntaamme kaupungillekkin.
 Vartaissa kanansydämiä ja possun kylkeä
Ilmeisesti kadettikoulu keskustassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti